”Laita kuule paperille kaikki ne asiat mitkä sun elämässä on hyvin”

 

Universumi usuttaa minua nyt ihan väkisin kaivelemaan hyviä asioita elämästäni: Facebookissa minut nakitettiin positiivisuushaasteeseen ja Liikehdintää-blogin Pax haastoi minut kirjoittamaan Kolme hyvää-postauksen, kiitos siitä!

No perskeles, tässäpä tulee.

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

  1. Astetta parempi aamupuuro. Pitkään kuvittelin, että kaurapuuron on maistuttava rangaistukselta. Sitten ymmärsin heivata pikapuurot helvettiin, varasin aikaa haudutteluun ja hankin kunnon päälliset. Tänä aamuna lautaselta löytyi puuron lisäksi lemon curdia, tuoretta appelsiinia ja salmiakkihunajaa. AVOT SIE.
  2. Kirjasto. Olen ahkera kirjastokirjojen nettivaraussysteemin käyttäjä ja kävin taas noutamassa pari minulle saapunutta opusta. Niin mahtava systeemi, eikä maksa mittään! Kirjastot ovat muutenkin maailman parhaita paikkoja, missään ei tunne olevansa niin turvassa kuin hiljaa hyllyjen välissä.
  3. Muistin ottaa omat kestohedelmäpussit mukaan kauppaan. Oman kauppakassin vielä muistan, mutta kestopussit unohtuvat liian usein. (Ehkä siksi että ne ovat pikkuisen paskat, koska tarrat eivät kestä niissä kunnolla kiinni.) Muovin määrä masentaa, mutta en silti vietä muovitonta maaliskuuta, sillä juuri nyt olen ihan liian laiska pelastamaan maailmaa.

 

IMG_20180119_133735.jpg

 

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

  1. Minusta tuli kolumnisti. Sain täksi kevääksi oman kolumnivuoron Etelä-Saimaa-lehdestä, jossa työskentelen myös osa-aikaisena kuvaajana. Se on ollut kuumottavaa ja mahtavaa, asia josta olen puolisalaa itseltäni haaveillutkin. Etukäteen pelkäsin vihapostia, mutta toistaiseksi olen saanut sähköpostiini vain rakkausmeilejä vanhemmilta herrasmiehiltä. Tähän mennessä julkaistut kolumnini löytyvät täältä ja täältä.
  2. Berliini. Kävin tammikuussa Berliinissä, nyt jo kuudetta kertaa. Se on kaupunki, joka toimii aina.
  3. Mangosalmiakki. Tajusin alkuvuodesta, että Punnitse&Säästä myy Namituvan mangosalmiakkia, mikä on sitruunasalmiakin ohella maailman paras asia. Sen jälkeen olen pitänyt huolta, että tätä on aina keittiön karkkikaapissa.

(Tajusin jälkikäteen, että tässä kohtaa olisi voinut mehustella myös tulevilla asioilla, mutta eihän mistään tulevasta tässä elämässä varmaksi tiedä, joten pysytään näissä.)

 

IMG_0102.JPG

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

  1. Lähimmäiset. Vaikka olen rasittavuuteen asti itseeni käpertyvä, kehnosti ihmissuhteitaan hoitava tollikka, on ympärilläni silti porukkaa joka haluaa kaikesta huolimatta viettää aikaa kanssani. Siitä olen kovin kiitollinen.
  2. Vapaus. Kun on viimeisen vuoden ajan tehnyt töitä ihmisten kanssa, joilla sitä ei ole, sen merkitys korostuu entisestään: niin fyysisen kuin henkisenkin vapauden. Silti, liian helposti rakennan itselleni ajatusten vankilaa: joka päivä on muistutettava itselleen, että voin ja saan tehdä asioita. Että minulla on siihen oikeus, ja vapaus.
  3. Omaksi itseksi kasvaminen. Olen hakannut päätäni seinään tässä elämässä paljon, ja tulen vielä hakkaamaankin. Silti tuntuu siltä, että otan koko ajan askelia, vaikkakin pieniä ja hitaita mutta kuitenkin, sitä kohti että kasvan sellaiseksi ihmiseksi joka haluankin olla. Että teen niitä asioita, joita haluankin tehdä, enkä toteuta jonkun muun haaveita. Tai elä siten kuin kuvittelen, että minun pitäisi elää.

 

IMG_4248.JPG

Kolme hyvää asiaa minussa:

  1. Huumorintaju. Olen parhaimmillani ihan hirvittävän hauska, ja huumorini on pikimustaa. Olen iloinen siitä, etten ole edes yrittänyt brändätä itseäni Mother Christmasiksi, koska minun messenger-viestihistoriani ei luoja paratkoon kestäisi lähempää tarkastelua.
  2. Osaan kirjoittaa. Epäilen tätä jatkuvasti, vaikka saan jatkuvasti ympäriltäni vahvistusta siitä, että valitsemani sanat ja sanajärjestys ovat sellaisia, jotka puhuttelevat ja menevät ihon alle. Siksi on syytä kirjoittaa se tähän, etten unohtaisi.
  3. Hiukset. No onhan ne nyt aivan valtavan ihanat.

 

IMG_4255.JPG

Kolme hyvää asiaa blogissani:

    1. Uusi blogipohja. Blogin ulkoasu on tällä hetkellä todella miellyttävä, pidän siitä paljon. Selkeys ja yksinkertaisuus rauhoittavat mieltä ja silmää Lilyn mainosbannerikilkatuksen jälkeen, ei ole ikävä.
    2. Lukijapalaute. Olen valtavan iloinen ja liikuttunut kaikista niistä palautteista, joissa kerrotaan tekstieni kolahtaneen ja koskettaneen. Ja mikä tärkeintä, innostaneen ostamaan huulipunaa. Niin mahtavaa, KIITOS.
    3. Kohtaamiset. Kaikkein parasta on se, että blogin kautta olen löytänyt myös siihen netin ulkopuoliseen elämääni uusia, tärkeitä ihmisiä. Yhden sellaisen saan kylään ihan pian, enkä malta odottaa.

 

Ai niin, tässä piti myös haastaa muita bloggaajia. Täten haastan mukaan:

Missä olet Laura?

PIRTTI

RÄYHÄLÄ

 

 

6 Comments

  1. Siis niinpä, toi kaurapuuro!! Sehän on parhaimmillaan niin upee herkku, just ku vaan jaksaa höystää ja haudutella. Oma lempparihöösäys on (myös hetkosen aikaa pehmeäksi haudutettuja) marjoja, cashewia ja auringonkukansiemeniä ja päälle gheetä ja Lidlin kirsikkahilloo ❤

    Ja kiitos, osallistun! 🙂

  2. Hei hienoa, että osallistuit! Ja hauskaa, että haastoit Lauran myös, tiedän että haasteita on tullut ainakin yhdeltä suunnalta itseni lisäksi, joten ehkäpä saamme vastauksen tähän haasteeseen – Laura kun ei välttämättä ole niistä haasteihmisiä…

    Ja hitsi vie, että sun elämä kuulostaa kivalta tällä hetkellä. On ollut niitä toisenlaisiakin hetkiä, mutta tästä ainakin huokuu positiivisuutta ja tietynlaista rauhallista päättäväisyyttä. Niitä omia asioita kohti. (Niin ja tollikka, mikä ihana sana, olen sellainen itsekin.)

  3. Päivitysilmoitus: Kolme hyvää | P I R T T I

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s