EOS

Jos joku kysyy, mitä kuuluu, en osaa sanoa.

No tässähän tämä, ihan tämmöstä vaan, mitäs tässä. Töissä oon ollu, semmosta sitten niin. 

Käyn töissä, käyn kaupassa, keitän nakkikeittoa, katson telkkaria. Päivät ja viikot katoavat johonkin. Tiedän istuneeni niiden kyydissä, mutta juuri muita havaintoja asiasta ei ole.

Yhtäkkiä on taas pimeää, kun lähden töistä kotiin. Polkupyörässäni ei ole lamppua, en voikaan oikaista puistotietä pitkin koska en näe mitään. Kotona en voi sytyttää kynttilää, koska minulla ei ole tikkuaskia. En selvästikään ole valmis tähän.

Täytän taas yhden vuoden lisää, enkä osaa sanoa miltä se tuntuu. Pakkaan juhlahameen kassiin ja lähden toiseen kaupunkiin, mutta melankolia seuraa minua sinnekin. Hotelli Tornin vessassa kusen kattojen yllä vanhan satasen maksaneen drinkin ja ahdistun omasta hyväosaisuudestani. Käyn katsomassa huumoria ja ymmärrän olevani siinä pisteessä, etteivät keski-ikäisten setien väsyneet jutut enää naurata minua. En osaa sanoa onko se huono vai hyvä asia, veikkaan jälkimmäistä.

Yöllä tilaan salmiakkikossun jäillä, istun kiikkerällä terassituolilla ja vedän vilttiä tiukemmin ympärilleni. Vielä on vittu kesä. Haluan halata kappelin seinää, koska se muistuttaa valtavan kokoista kebabvarrasta. Grilliltä en halua mitään, koska seuraavana aamuna aion syödä pekonia. En osaa sanoa, miksi niin monet ajatukseni tuntuvat liittyvän liharuokiin.

Aamulla levitän kasvonaamion, joka lupaa kirkastaa. Toivon sen vaikutuksen ulottuvan aivoihin asti.

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s