Mitä olen lukenut

Marraskuun pimeys on kaikessa armottomuudessaan myös lohdullinen. Se antaa mitä parhaimman syyn kadota ihmisten ilmoilta, käpertyä omaan maailmaansa missä ei tarvita muuta kuin maksamakkaravoileipiä ja hyvää luettavaa.

Olen lukenut elämäni aikana aivan helvetisti. On ollut aikoja, jolloin olen onnistunut kadottamaan yöuneni ja joskus jopa ruokahaluni, mutta hyvin harvoin olen ollut siinä mielentilassa etteikö lukeminen olisi kiinnostanut minua lainkaan. Pikemminkin niin, että silloin kun elämä ei ole juurikaan napostellut, kirjojen maailma on tarjonnut pehmustetun pakopaikan kaikesta. (Paitsi silloin, jos olen asiaa tarkemmin ajattelematta raahannutkin kirjastosta pinon holokausti-aiheista kirjallisuutta.)

Tänä syksynä on käynyt niin onnellisesti, että olen haltioitunut hyvin monesta lukemastani asiasta. Listaan ne nyt tähän, jotta muillakin on siihen mahdollisuus.

 

Katriina Huttusen blogi: Surun syli

Joku saattaa muistaa, että usutin helmikuussa kaikkia lukemaan Katriina Huttusta. Kun syyskuussa huomasin hänen alkaneen blogata Imagen sivuilla, purskahdin melkein itkuun, onnesta.

Huttusen blogi on nimensä mukaisesti surublogi: hän kirjoittaa siinä surustaan, jouduttuaan hautaamaan itsemurhan tehneen lapsensa kaksi vuotta sitten. Ja miten hän siitä kirjoittaakaan: ravisuttavasti, raa’asti, rehellisesti. Se on jotain niin koskettavaa, niin aseistariisuvaa, etten saa siitä tarpeekseni. Huttunen kirjoittaa myös samasta aiheesta kirjaa, lienee sanomattakin selvää että odotan sitä kovasti.

blogit.apu.fi/surunsyli/

 

Long Play: Päätös

Tämä on tuore suositus: tänään sunnuntaina Long Play-verkkosivustolla ilmestyi toimittaja Anu Silfverbergin kirjoittama juttu ”Päätös”, joka käsittelee tähän asti vaiettua ja näkymätöntä aihetta: sikiön vammaisuuden vuoksi tehtyä aborttia. Teksti on upeasti kirjoitettu, se menee ihon alle ja saa pohtimaan asiaa monelta kantilta: monimutkaisiin kysymyksiin on harvoin tarjolla yksinkertaisia vastauksia.

Jos Long Play ei ole mediana ennestään tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan. Kyseessä on siis digitaalinen media, joka julkaisee pitkiä, huolellisesti taustoitettuja ja kirjoitettuja juttuja. Lukuoikeuden voi ostaa yksittäiselle jutulle tai ryhtyä tilaajaksi, se on samalla kulttuuriteko laadukkaan journalismin puolesta.

www.longplay.fi

 

Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias – kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan

Kirjan nimi on pysäyttävä, mutta niin on sisältökin. Kaltaiseeni tallaajaan, jonka mielestä koko ihmiskunta on iloisesti matkalla helvettiin, uppoaa Vahvasen kirjan sanoma kuin veitsi Voimariiniin. Tällaiselle älypuhelimenräplääjälle se on myös paikoitellen hyvin kipeää luettavaa, koska sen sivuilta tunnistaa itsensä: keskittymiskyvyttömän klikkailijan, joka etsii helppoa elämää ja nopeaa nautintoa. Kirja ei siis ole henkisesti helppolukuinen, eikä sen pidäkään olla, sillä sen verran merkittävistä asioista tässä on kysymys.

Eli jos digitalisaation kehitys huolestuttaa, tartu tähän kirjaan. Ja vaikkei huolestuttaisikaan, tartu silti.

 

IMG_1552.jpg

Ville Similä ja Mervi Vuorela: Ultra Bra – Sokeana hetkenä

Lainasin tämän kirjastosta jo alkusyksystä ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Silti sain vasta tänään vietyä sen palautusluukkuun: eräpäivän lähestyessä klikkasin siihen aina vain lisää laina-aikaa. Ehkä ajattelin että luen sen vielä uudestaan, mutta en sitten kyennytkään tarttumaan siihen, niin suuri haikeus sen lukemisesta tuli, enkä toisaalta halunnut päästää siitä fyysisesti irti, ja nyt kun kirjoitan tämän tähän niin se kuulostaa sekopäiseltä, mitä se varmaan onkin. Toisaalta, Ultra Bra on minun varhaisaikuisuuteni soundtrack ja tämä kirja muistutti minua viiltävästi siitä kuinka helvetisti siitä kaikesta on aikaa vaikkei se siltä tunnukaan, joten saa kai siitä ollakin vähän tolaltaan.

 

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Luin tämän kaksi kertaa putkeen, niin käy silloin kun ei vielä ensimmäisellä kerralla saa tarpeekseen. Tunnistin tästä kiusallisen ja tuskallisen paljon kipeitä tunteita ja asioita ja olen hirvittävän iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu.

Mutta eniten kuitenkin rakastin sitä, että joku kirjoittaa sipseistä ja dippikastikkeesta näin:

IMG_E1555.JPG

 

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Olin kerrankin ajassa kiinni: kun Eeva Turunen pokkasi tällä viikolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, teos oli ollut jo hyvän aikaa yöpöydälläni.

Ja kyllä, pidin siitä kunhan ensin pääsin alkuhämmennykseni yli, sellaisen mitä vittua-fiiliksen yli, koska oikeastaan mitään tällaista en ole koskaan lukenut. Kirja ei suostu mihinkään olemassaoleviin raameihin, se porskuttaa härskisti ja vastaansanomattomasti täysin omia polkujaan. Löysin sieltä paljon tuttua koska sitä minä aina etsin, muun muassa tuon katkelman, joka on tämän postauksen otsikkokuvana.

Ja tämä oli se sivu, jolle nauroin ääneen:

IMG_E1553.JPG

Tunnistin. Todellakin tunnistin.

2 Comments

  1. Haha okei toi viimeinen kuva sinetöi kaiken – mun on luettava toi Turusen kirja HETI ENSI TILASSA!

    (Ja voi helevetti tota Savonlahtea, kun alkoi tehdä mieli taas sipsejä, vaikka olin pyhästi vannonut että tänään EN SYÖ SIPSIÄ MISSÄÄN OLOSUHTEISSA. Veikkaan nyt että olen jo parin minuutin päästä kaupassa.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s