Jos saisikin kasvaa rauhassa omaan mittaansa

Emmi Nuorgam kirjoitti tällä viikolla upean ja tärkeän tekstin lapsen oikeudesta olla sellainen kuin on ja vanhempien tehtävästä kannustaa lasta omaksi itsekseen kasvamisessa. Vaikka otsikossa puhutaankin vaatevalinnoista, kysymys on lopulta jostakin paljon suuremmasta kuin vain mekosta pojan päällä.

Teksti liikutti minua suuresti, koska samaa teemaa olen pallotellut mielessäni siitä asti, kun aloitin taideohjaajan työt vankilassa. Kysymys, joka ei jätä minua rauhaan, kuuluu näin: moniko näistä ihmisistä istuisi täällä, jos he olisivat saaneet rauhassa kasvaa sellaisiksi kuin he ovat, ilman jo varhain otsaan iskettyä häiriökäyttäytyjän tai muuten vaan joukosta poikkeavan tyypin leimaa?

Ihmisen perustarve on kuulua johonkin, olla osa porukkaa ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on siihen oikeus, mutta kaikkien kohdalla se ei valitettavasti toteudu.

Kun ihmisen oma ydin osoitetaan muiden toimesta vääränlaiseksi, käy helposti niin että tuhoava häpeä asettuu taloksi. Se on häirikkövuokralainen, joka saa isäntänsä pienentämään itseään: astumaan kumarassa syrjään silloin kun pitäisi suoristaa ranka ja astua rohkeasti keskelle huonetta. Se saa pakenemaan ja piiloutumaan maailmalta, tukkimaan vuotavaa haavaa esimerkiksi päihteillä, maanisella urheilemisella tai pakonomaisella shoppailemisella. Häpeä ruokkii myös vihaa. Se saa kantamaan kaunaa kaikille niille, jotka saavat kukoistaa täydessä mitassaan, kaikille niille jotka näyttävät saaneen jotakin enemmän, jotakin parempaa. Häpeä saa syyttämään muita omasta pahasta olosta, häpeä saa kostamaan.

Hyvää häpeää, sellaista joka auttaa erottamaan oikean väärästä ja toimimaan moraalisesti oikein, sitä me kaikki tarvitsemme. Mutta huonoa, tuhoavaa häpeää, sitä emme tarvitse enää yhtään lisää. Annetaan siis pienten lasten pukeutua, unelmoida ja toteuttaa itseään juuri siten kuin he itse haluavat. Teemme tälle maailmalle isomman palveluksen kuin edes osaamme kuvitella.

(Ja ei. Se, että antaa lapsen olla sellainen kuin hän on ei tarkoita sitä, että hän saa elää kuin pellossa ja tehdä mitä huvittaa kuulematta koskaan ei-sanaa tai tuntematta huonon käytöksen seurauksia. On kasvattamista ja sitten on persoonan tallaamista, niillä on ero. Kyllä te tämän tiesitte, kunhan nyt varmuuden vuoksi tarkensin. )