Kosteusvaurioita on vuoden tärkein kirja

En yleensä uskalla ottaa kirjastokirjoja mukaan ulkomaanmatkoille katoamisen tai vahingoittumisen pelossa, mutta viime elokuussa oli pakko tehdä poikkeus. Juuri ennen reissuun lähtöä sain kirjastosta ilmoituksen varatun kirjan saapumisesta, enkä missään tapauksessa halunnut jättää tätä tiettyä teosta hyllyyn makaamaan. Kyseessä oli Ani Kellomäen Kosteusvaurioita – kasvutarinoita pullon juurelta. Kellomäki on toimittaja, joka rohkaistui pari vuotta sitten jakamaan […]

Ruuhkaa nutturan alla

Olen saanut viime aikoina blogistani todella mukavaa palautetta. Se tuntuu ihanalta, ja samaan aikaan kauhean vaivaannuttavalta. Äh, no se nyt on semmonen, kunhan sinne jotain horisen meinaa lipsahtaa huulilta, mutta onnistuin useimmiten sen nielaisemaan ja sen sijaan vain kiittämään. Vaikka koville se ottaakin, sillä niin helposti homma heilahtaa itsensä vähättelyn puolelle. Haaveissani blogi päivittyisi joka päivä […]

Hei muumi

Lempivaatteeni tällä hetkellä: suuri ja paksu, harmaa villatakki, joka on maailman lämpimin. Ja jossa näytän aivan tuhkapilveen joutuneelta muumilta. Tällä hetkellä kiinnostelee: käpertyminen. Ja näkymättömyys. Heijastimen sentään kiinnitin takinhelmaan, koska en mitenkään aktiivisesti toivo kuolemaa. Juuri nyt olen hirvittävän väsynyt, koska olin koko viikonlopun vapaalla. Loogista. Olin Helsingissä olemassa sosiaalinen ja kuuntelemassa hyvää musiikkia ja […]

Muistiinpanoja

Istun kirkasvalolampun edessä ja hoen itselleni piristy, piristy. Kissa tulee makaamaan lampun eteen ja piristyy niin, että jaksaa kavuta rappuset yläkertaan jatkaakseen unia makuuhuoneessa. Tiedän, että erityisesti tähän vuodenaikaan minun pitäisi lukea kepeää ja harmitonta kirjallisuutta. Sen sijaan kannan kirjastosta pinotolkulla masennusta, häpeää ja erilaisia perhehelvettejä. Yritän opetella, etten ottaisi asioita niin henkilökohtaisesti. On täysin […]