Lehtipisteissä kautta maan

Viime torstai oli valtavan jännittävä päivä: myyntiin putkahti MeNaiset-lehden tuorein numero (39/2017), jossa on kesällä Laukaan vankilassa tehty monen sivun juttu rakkaan kollegani ja oppiäitini Saran vetämästä Nurjapuoli ry:n taidepajasta ja sen osallistujista. Mukana pätemässä oli myös Naarajärven vankilassa työn merkeissä kesänsä viettänyt allekirjoittanut.

Ja voi mikä juttu se onkaan: niin kauniisti kirjoitettu ja upeasti kuvattu, lämmöllä ja kunnioituksella, kiitos kaunis Emmi Laukkanen ja Minna Kurjenluoma. Itku tirahti silmään jo raakaversiota lukiessa ja jos en olisi valmista juttua lukiessani seissyt keskellä Helsingin päärautatieasemaa, olisin varmaan vollottanut täysin estoitta menemään. Sanat eivät riitä kertomaan, miten upeaa on saada tällaista näkyvyyttä asialle, joka on meille nurjapuolilaisille niin kovin tärkeä.

Erityisen vaikuttunut olin siitä rohkeudesta, millä taidepajaan osallistuneet Mira ja Iida avasivat jutussa omaa henkilöhistoriaansa ja vankilatuomioihin johtaneita tapahtumia. Maailma tarvitsee lisää juuri tällaista raadollisuuteen asti menevää rehellisyyttä, joka toivottavasti avaa lukijoiden silmiä sille todellisuudelle, jossa moni tässäkin maassa elää.

Naistenlehteen tehdyssä jutussa on luonnollisesti naisnäkökulma, vaikka suurin osa vankilan taidepajoihin osallistuvista onkin miehiä. Heistäkin jutussa toki puhutaan ja olen erityisen tyytyväinen siihen, että alla oleva haastattelupätkä päätyi myös valmiiseen juttuun.

IMG_3625.JPG

Kun olin parikymppinen teatteriopiskelija, luokkakaverini lanseerasi keskuuteemme lentävän lauseen nimeltä pääasia on, että miehet viihtyy. Silloin se oli vain hulvaton huumoriläppä, mutta myöhemmin olen ruvennut kelailemaan sitä hieman syvällisemmin.

Koska piileehän siinä totuuden siemen. Miesten pahoinvointi kun on asia, joka heijastuu synkkänä varjona koko yhteiskunnan ylle. Siinä, missä naiset usein tukahduttavat agressionsa ja kääntävät vihansa sisäänpäin, miehillä se usein purkautuu ulospäin, toisiin ihmisiin. (Tämä on yksinkertaistettu versio ja toki on poikkeuksia, puolin ja toisin.) Fakta kuitenkin on, että tasapainoiset ja hyvinvoivat ihmiset eivät pahoinpitele läheisiään tai heiluttele kadulla nyrkkejään tuntemattomille, saati oksentele iltapuhteeksi pitkin netin keskustelufoorumeja.

Eivätkä he myöskään tapa toisia ihmisiä.

Mitä aikaisemmin ihminen saa apua ongelmiinsa, sitä parempi. Monia ongelmia voitaisiin myös ennaltaehkäistä, jos ymmärrettäisiin ohjata tarpeeksi resursseja esimerkiksi lastensuojelutyöhön. Ikävä kyllä sillä saralla ei näytä kovin hyvältä. Työssäni tapaan aivan liian paljon nuoria miehiä, jotka ovat jääneet yksin omien ongelmiensa ja tunteidensa kanssa. Lopulta jälki on ollut rumaa. Vaikka lehtikuvassa virnistänkin leveästi, on sen hymyn takana suuri suru ja huoli kaikista niistä rikkinäisistä ihmisistä, jotka tässä yhteiskunnassa on unohdettu ja jotka eivät monista eri syistä pääse tarvitsemansa avun piiriin.

Säästöillä voidaan toki näinä aikoina perustella kaikenlaista, mutta avun antamatta jättäminen se vasta kalliiksi tuleekin.

 

Juttu luettavissa nyt myös netissä.

15 Comments

  1. Vautsi! 🙂
    Samoja surullisia kokemuksia lastensuojelun tilasta myös minulla, joka nuorena tyttösenä päätin suuntautua opinnoissani sille saralle. Työkokemukseni lastensuojelussa veivät kuitenkin kaikki voimat minulta (ja asiakkailta :D), joten uudelleenkouluttautuminen edessä.

    1. Huh, nuorelle työntekijälle lastensuojelun maailma on varmasti ollut turhan kovaa kamaa. Elämänkokemus lienee valttia niissäkin hommissa, en myöskään olisi voinut kuvitellakaan tekeväni tätä työtä parikymppisenä. Nytkin tämä on aika kuluttavaa, mutta onneksi en tee sitä viitenä päivänä viikossa vaan projektiluontoisesti. Onnea uusille, vähemmän kuormittaville urille! ❤

      1. Joo olin 22-vuotias kun tein opintojen ohessa työtä nuorten ryhmäkodissa. Oli aika raskasta aikaa 🙂 nyt toiveissa tosiaan työ, jota ei tulisi vietyä niin paljon kotiin päivän päätteeksi.

  2. Upeaa työtä teette ❤ Itse toivoisin työllistyväni tulevaisuudessa joko lastensuojeluun tai mielenterveys/päihdetyöhön. Rankkaa varmasti, mutta jokin niissä minua kutsuu puoleensa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s