Turvassa

Mitä tarvitsen ollakseni onnellinen?

Tai ei, mitä tarvitsen ollakseni ylipäänsä olemassa?

Kirjoja.

Piste.

Minun kirkkoni on kirjastolaitos. Aina kun nappaan jostain kiinnostavan kirjavinkin, klikkaan itseni verkkokirjastoon ja laitan kirjan heti varaukseen. Kun puhelimeen kilahtaa viesti kirjan saapumisesta, se tuntuu paremmalta kuin jouluaatto.

Jos kirja on oikein hyvä ja tuntuu että haluan palata siihen vielä uudestaan, ostan sen omaksi. Sillä minä palaan kirjoihin vielä uudestaan, merkitsen tärkeitä kohtia post it-lapuilla, kirjoitan ylös lauseita jotka tuntuvat siltä kuin olisin kirjoittanut ne itse.

Saatan ostaa kirjan omaksi lukematta sitä ensin jos olen aivan varma, että rakastan sitä, kuten Saara Turusen Sivuhenkilöä. Yleensä intuitio on silloin niin vahva, etten joudu pettymään.

Olen yrittänyt kuunnella äänikirjoja, mutta jotenkin en pysty siihen. Rakastan liikaa kirjaa fyysisenä esineenä, kansitaidetta, sitä miltä sivut tuntuvat sormissa. Sitä kun illalla sujahtaa peiton alle, poimii käteensä kirjan ja lukee muutaman sivun, kunnes luomet alkavat painua raskaina kiinni. Enkä halua ottaa puhelinta illalla sänkyyn, joten se siitä.

Eikä äänikirjaan voi edes liimata muistilappuja.

Kirjahyllyn suorista riveistä ja kirjapinoista pöydänkulmilla tulee lohdullinen olo. Voin milloin tahansa ojentaa käteni ja kadota hetkeksi toiseen maailmaan. Voin ruokkia loputonta nälkääni sanoilla, kutoa niistä pehmoisen peiton, jonka alla olen suojassa ja lämpimässä.

Mikään ei minua silloin uhkaa.

”Niin kauan kuin minulla on lukemista, olen turvassa.” (Katriina Huttunen)

Lapsena en tiennyt mitään parempaa kuin lukeminen. Nyt ymmärrän sen, että mitä lähemmäs palaan sitä pientä tyttöä joka joskus olin, sitä onnellisempi olen.

7 Comments

  1. Olen myös kirjaston suurkuluttaja. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että ne pitää sitten hankkia omiksi (kuten Pieni elämä), jotta ne voi lukea yhä uudelleen ja uudelleen.

    En kykene keskittymään äänikirjoihin. Minä tarvitsen sen oikean, fyysisen kirjan. Enkä myöskään suostu lukemaan kirjaa minkään laitteen näytöltä. Haluan käännellä oikeita sivuja.

    Kirjat on ihania. Niiden avulla voi matkata vaikka minne.

    1. Joo, tuo keskittyminen on minullakin ongelmana äänikirjoissa ja ylipäänsä se, että omaksun yleensä asioita huonosti vain kuuntelemalla. Tämä ei tietenkään päde musiikin kuunteluun tai Antti Holman podcasteihin.

      1. Musiikkia voi kuunnella ja Holmaa, kyllä! Ja KPK:ta! Mutta meidän lapset kuuntelee nukkumaan mennessä äänikirjoja, ja mä samalla siinä nukuttaessani, ja aina huomaan ajatuksieni lähteneen harhailemaan.

  2. 1950 luvun puolivälin jälkeen aloin siirtyä sarjakuvien puolelta aluksi lyhytproosaan. Aapelin (Simo Tapio Puupponen) pakinakokoelma Mutahäntä ja sen kaksi ensimmäistä sivua löytyvät ”sielustani”.

  3. Äänikirjat ei ole minunkaan juttuni, keskittymiskyky ei vain riitä. Ehkä sitten riittäisi, jos vain istuisin paikallani koko kuunteluajan seinää tuijottaen, mutta mieluummin tuijotan sitten kirjaa senkin ajan. Sängyssä kuuntelu menisi vain unihommiksi.

    Kuolleiden puiden tuijottaminen ja hallusinointi eli lukeminen best (en enää muista mistä tuon kuvauksen luin, mutta sijoitin sen syvälle syämmeeni).

    1. Ooh, kuolleet puut, hieno kuvaus!

      Joo, vaikeaa on jostain syystä keskittyä äänikirjoihin. Ehkä jos ryhtyisin käsityöihmiseksi ja vaikka raivoneuloisin samalla, mutta vielä ei ole tullut siihen hommaan riittävän vahvaa impulssia…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s