En osannut olla

usein olen ollut syksyn edessä naamallani

nyt tuntuu toisenlaiselta

pimeys on ystäväni

pehmeä peitto

joka kätkee syyllisyyteni ja häpeäni

 

kirkasvalolamppu on komeron ylähyllyllä

ehkä jääkin sinne

sen valo on liian väkivaltainen

 

menen ostamaan pakastemarjoja

juustohyllyn edessä räpyttelen silmiäni

ajattelen kaikkia heitä

jotka osaavat olla toistensa kanssa

 

kotona sytytän kynttilän

sytytän toisenkin

käyn makaamaan kipeän sydämeni viereen

ja odotan sitä päivää

kun annan itselleni anteeksi

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s