Herään, päätä särkee, janottaa.
Tiskipöydällä tyhjät viinipullot, sormenjäljistä samentuneet viinilasit.
Kaadan itselleni kylmää vissyä.
Olen onnellinen.
Elokuun ensimmäinen. Rakastan tätä kuukautta. Siinä missä kesäkuu ja heinäkuu ovat täynnä tukahduttavaa painetta nauttia kesästä kun se kerrankin tässä on ja kohta taas ohi, elokuu vain on ja hymyilee arvoituksellisesti. Se tietää, ettei kesä ei ole ohi, että sitä on vielä kokonainen kuukausi jäljellä. On lämpimiä teepaitakelejä, on samettisia, hiljalleen viileneviä iltoja kun haetaan sisältä hyttysmyrkkyä ja villatakki, sytytetään kynttilä ja avataan vielä yksi riesling.
Elokuun ensimmäinen. Kymmenen vuotta sitten menin naimisiin. Kaksi vuotta sitten kannoin viimeisiä tavaroitani talosta, joka ei ollut enää kotini. Otin kuvan itsestäni rappusilla, itkin niin etten saanut henkeä. En tiedä miksi otin kuvan, en ainakaan muistaakseni, sillä ymmärsin kyllä etteivät sellainen suru ja syyllisyys unohdu koskaan. Kaksi viikkoa sitten mahduimme pitkästä aikaa samaan kahvipöytään. Välillämme oli jotain, jota olen päättänyt kutsua rauhaksi, koska en keksi sille parempaakaan nimitystä. Tunsin hapen virtaavan keuhkoihini vapaammin kuin pitkään aikaan.
Elokuun ensimmäinen. Vietän ensimmäistä virallista kesälomaani vuosikausiin. Tämä on ihanaa. Alhainen mieleni myös nauttii siitä, kun toiset palaavat jo kulmiaan kurtistellen töihinsä ja minä saan kääntää kylkeä. Kahden viikon päästä aloitan uuden työn ja tunnen samanlaista kutkutusta kuin lapsena koulun alkaessa. Tekisi mieli ostaa uusi reppu ja penaali. Tämä toiveikkuus tuntuu huumaavalta, haluan pitää siitä kiinni kaiken sen masentavan näköalattomuuden jälkeen, joka on pitänyt minua otteessaan kaiken tämän pandemiapaskan keskellä.
Ollos tervetullut, rakas elokuu. Ihanaa kun tulit.
Avaan ikkunan, ulkona sataa. Sataa kovaa.
Keitän kupillisen vahvaa kahvia, levitän sitkeälle ruisleipäpalalle paksusti voita.
Ikkunasta virtaava viileä ilma kutittelee varpaitani.
Juuri nyt kaikki on hyvin.
Itse Minna Mänttäri 
Elokuu on ehkä yksi parhaimmista ja kauneimmista kuukausia vuodessa! Ja ihanaa, mullakin alkaa uusi työ parin viikon päästä, ja melko samat fiilikset. Pakko hankkia siis uudet ”työvaatteet”, kynät ja kumit!
Ooh, siis todellakin! Onnea sinnekin uuteen!
Ihana lukea juttujasi. En ole aiemmin tainnut jättää kommenttia, mutta olen aina palannut blogisi ääreen, vuosien ajan. Sinussa on sitä jotain.
Minulle elokuu on aina ollut sellainen haikea kuukausi; ei enää kesää mutta ei oikein syksyäkään. Oma kesäni oli sellainen kuin kesät ovat, tavallinen ja tavaton samaan aikaan. Oli paljon lasten ääntä, kaupunkia ja luontoa, ja sitten taas pitkän elämän nähneen sukulaisen hautajaiset.
Kaikkea hyvää uuteen työhön!
Kiitos kauniista kommentistasi ja kiitos kun luet. Kesäsi kuulostaa elämältä sen kaikissa väreissä. Kaikkea hyvää sinulle!