Elämä on täynnä yllätyksiä ja tilanteet muuttuvat, tämänhän me tiedämme.
Aamuna eräänä istuin Juvalla eläinlääkärin odotushuoneessa, kopassa kissa joka odotti pääsyä hammaskiven poistoon. Kuulimme, että ohitsemme oli kiilannut koira, jolla oli niin sanotusti tilanne päällä. Täysin ymmärrettävää. Toimittiin niin, että kissi sai rauhoittavan piikin hanuriinsa ja jäi klinikalle nukkumaan ja odottelemaan toimenpidettä ja minä lähdin kylille tappamaan aikaa. Juuri kun olin päässyt Juvan ABC:lle ja saanut paninikahvit nenän eteen, puhelin soi ja lääkäri ilmoitti aikataulun venyvän reippaasti, koska synnyttävälle koiralle pitikin näyttää puukkoa. Tule iltapäivällä kolmelta hakemaan, sitten on valmista.
En mitenkään viitsinyt ruveta ajelemaan autolla tunnin matkaa kotiin ees taas, joten edessä oli yllätysvapaapäivä Juvalla. Mikäs siinä. Vaikka näön vuoksi kyselinkin naamakirjan puolella villejä menovinkkejä, tiesin kyllä heti, minne tieni lopulta vie.
Nimittäin teehuoneelle.
Lyhyen luikauksen päässä Juvan ABC:lta sijaitseva Teahouse of Wehmais on ehdottomasti yksi hämmentävimmistä paikoista, missä olen koskaan käynyt. Vierailin siellä ensimmäisen kerran noin pari vuotta sitten, kun olin mukana vetämässä taidepajaa Naarajärven vankilassa. Juva oli työmatkan varrella ja eräänä päivänä silkasta uteliaisuudesta poikkesimme kollegan kanssa Wehmaan kartanon pihaan. Kun avasimme piharakennuksessa sijaitsevan teehuoneen oven, meidän kummankin leuat taisivat loksahtaa nilkkoihin asti: keskeltä savolaista peltomaisemaa löytyi todellakin täysin autenttinen, englantilainen teehuone kukkatapetteineen, koristeellisista ruusukupeista puhumattakaan. Istahdimme rönttösissä työvaatteissamme topatuille röyhelötuoleille ja odotimme Hyacinth Bucketin hetkellä millä hyvänsä ryntäävän nurkan takaa teetarjottimen kanssa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Teehuone on nimensä mukaisesti teehuone, kahvia sieltä on turha naukua. Erilaisia teelaatuja on noin sata (!), ja lienee tarpeetonta edes mainita että mitään liptoninhuljuttelua siellä ei harrasteta: irtoteet haudutellaan asiakkaan tilauksesta kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Saatuaan nenänsä eteen kannullisen taivasta tällainen tuohisuukin tajuaa, mitä eroa on teellä ja teellä.
JA NE HERKUT. Kun tilaa vaikkapa Afternoon Tean, pöytään kannetaan vapaavalintaisen teen lisäksi kolmikerrosvati täynnä liikuttavan ihania syömisiä: viivoittimen kanssa leikattuja kolmionmallisia sormileipiä, suoraan uunista putkahtaneita pulleita vaniljaskonsseja ja makeita herkkuja. Vinkkivitonen: tilatkaa skonssien kanssa ehdottomasti myös talon omaa lemon curdia, se on kipollinen kultaa.
Parasta teehuoneessa on kuitenkin se, että ilmeisesti seinien paksuuden takia matkapuhelimen internetyhteys on joko luvattoman hidas tai sitä ei ole ollenkaan. Puhelimen räpläämisen sijaan voi siis keskittyä aistimaan ympärillä olevaa tunnelmaa ja elää hetken aikaa siinä illuusiossa, että paha maailma on jossain hyvin kaukana ja tavoittamattomissa. Todellisuuspako ei ole milloinkaan maistunut paremmalta.
Teehuoneen naapurista löytyy myös soma Wehmais Deli&Deco-myymälä, jonka valikoimassa on mm. paikallisia luomuruokatuotteita ja sisustustavaraa. Myös irtoteetä voi ostaa mukaan. Älkää kuitenkaan tehkö samaa virhettä kuin minä, että ostatte mukaan teehuoneen skonsseja: ne maksavat törkeän paljon ja menettävät taikansa samalla hetkellä kun paperipussin kantaa myymälän ovesta ulos. Skonssi kuuluu syödä juuri uunista tulleena, tähän asiaan ei ole olemassa poikkeusta.
Tervemenoa siis Juvalle! Eikä ole maksettu mainos tämäkään, omalla rahalla olen lemon curdini ostanut, prkle.
Itse Minna Mänttäri 
Oiiiii kuulostaa niiin idylliseltä! Ootko muuten Tampereerreissuilla käyny ikinä Tuomiokirkonkadun Vohvelikahvilassa (niitä on useempiki mut ite oon käyny vaan tässä yhessä)? Siinä on kuule röyhelöä ja kukkaa ja vaaleenpunasta kerrakseen, niin ihana!! Ja siis ne vohvelit myös, ahhhh.
No enpä ole käynyt, mutta olen kuullut siitä huhuja. Tämä täytyy lisätä to do-listalle välittömästi! Ja hauskaa sinänsä, että sitähän tulisi hulluksi jos pitäisi itse elää sellaisessa röyhelökodissa, mutta niissä on kiva käydä larppaamassa toista todellisuutta. 😉
Niinpä! Mää puran mun vaaleanpuna-fiksaatioo aika usein myäs koiriin, ite en päälle pistäis tai just sisustukseen, mut niiden hihnat ja ton palelevaisen talvitamineet pitää aina olla mahdollisimman ällösöpöjä 😁
Myönnän, että suoritin äsken seuraavat teot:
1. avasin google mapsin ja etsin missä edes on Juva
2. laitoin reittihaun päälle
3. totesin, että kahden tunnin ajomatka ei voi olla liian pitkä teeaddiktin taivaaseen
4. muistin, ettei mulla edelleenkään ole autoa
5. heristin nyrkkiä ikkunoille ja päätin, että tuonne on kyllä päästävä.
Kiitos tämän Juvalle piilotetun helmen paljastamisesta, sain yhden kotiseutukohteen lisää tuleville reissuille! 🙂
Haha, aivan mahtavaa! Olen kyllä kailottanut tästä teehuoneesta naamatusten kaikille mutta vihdoin sain aikaiseksi myös blogata aiheesta, tämä helmi ansaitsee kyllä reilusti julkista hehkutusta. Toivottavasti pääset retkelle mahdollisimman pian, teeaddiktin taivas on todellakin kyseessä kun tällainen kahvinlipittäjäkin on ihan myyty.
Olen niin katkera, etten muistanut tätä, kun viikko sitten ajoimme Juvan ohi anoppilan mökille! No, nyt siellä on kuitenkin käytävä taas useammin, kun olemme pysyvästi takaisin Suomessa. Käskin jo miestäni painamaan tämän mieleensä, mutta siihen ei kyllä liikoja voi luottaa – tyypistä tulisi hajamielisyytensä ansiosta mainio professori.
Nimim. Suuren luokan teeaddikti, jonka täytyy myös saada jostain auto lainaan, että piäsöö Juvalle!
Jes, kunnon kansainvaellus Juvalle! ❤
Oi kun kuulostaa hauskalta, jopa tällaisesta vannoutuneesta kahvityypistä 😀
Aina kannattaa avartaa makumaailmaansa! 🙂
No nyt olis vissiin syy käydä Juvalla.
Ja mulle tuli tästä mieleen yhdessä upstate New Yorkin pikkukaupungissa aikoinaan sijainnut englantilaistyyppinen teehuone, jonka nimi oli Rose Garden. Keskellä kuihtuvan teollisuuskaupungin rapistunutta maisemaa, vieressä lähinnä tyhjiä liiketiloja, kadulla vaeltelee joku rähjäinen setä juovuspäissään… ja sitten se teehuone siinä: ruusutapetit, pitsiverhot, toisella puolella pieni antiikkikauppa. Asiakkaina violettitukkaisia mummoja ja minä. Se oli ihana paikka, on kuulemma sittemmin mennyt nurin. Mutta fiilis siellä vieraillessa oli aina erityinen.
Oi, Rose Garden kuulostaa ihanalta, harmi ettei sitä ole enää. Ja violettitukkaiset mummot. ❤