Yllä oleva kuva on otettu viikko sitten lauantaina, kesken työpäivän, lehtitalon naistenvessassa. Olin juuri tullut tosi kivalta kuvauskeikalta ja lähdössä toiselle vielä kivemmalle. Halusin tallentaa hetken, jolloin olin sekä viikonlopputöissä että täydellisen onnellinen: monen mielestä kertakaikkisen mahdoton yhtälö.
Ajatus oli jakaa kuvaa myös someen imelän #ilovemyjob-hästäkin kanssa, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt niin. Miksi?
No koska ajattelin, että se on too much. Että varmasti ärsyttää kaikkia semmoinen leveily, kuka nyt muka oikeasti työstään tykkää, varmaan valehtelee. Mikä se oikein luulee olevansa? Ja onko se edes selvinpäin, varmaan vetää jotain piriä kun tolla tavalla vaan hehkuttelee menemään.
Ei, en ole ryhtynyt narkkariksi (ellei keskivaikeaa inkivääririippuvuutta lasketa sellaiseksi, tästä lisää myöhemmin) enkä vedä mielialalääkkeitäkään. Olen vain korviani myöten rakastunut: nimittäin omaan elämääni.
Ja se on nimittäin ihan helvetin mahtavaa.
Ja myös ihan hirvittävän epäsuomalaista. Ja jotenkin noloa ja hävettävää.
En kuitenkaan ole piilotellut onneani, kun olen vaihtanut kuulumisia toisten ihmisten kanssa. Minulle tyypillistä olisi nimittäin jemmata onni samalla tavalla kuin olen taipuvainen ikävien fiilisten piilotteluun: no eihän tässä mitään, ihan tämmöstä tavallista vaan. Reippaasti olen tokaissut: NO ITSEASIASSA HELVETIN HYVIN MENEE.
Jälkikäteen on sitten tullut häpeä: pitikö nyt sitä omaa hyvää fiilistä oikein ämpäristä kaataa toisen päälle. Olisit nyt vähän edes dempannut.
Ja sitten tietysti se vanha kunnon ihan varmaan käy niin että nyt kun tässä oikein hehkuttelet niin kohta tapahtuu jotain kamalaa, IHAN VARMANA TAPAHTUU JOTAIN KAMALAA JA MITEN SITTEN SUU PANNAAN HÄH. KANNATTIKO OLLA NIIN ILOINEN MITÄ.
Sitten olen pysäyttänyt tämän ajatuskelan ihan alkuunsa ja todennut, että no itseasiassa tuo vuoden ensimmäinen puolisko oli aivan todella perseestä ja täynnä stressiä, ahdistusta, kuolemaa ja muutakin kusta ja paskaa.
Että voisiko olla että ne kamaluudet olivatkin nyt tämän vuoden osalta siinä ja nyt voisikin ihan rauhassa nauttia tästä onnellisesta vaiheesta elämässä?
Tietenkin on täysin mahdollista, että joku katastrofi vyöryy päälleni heti huomenna. Ei se niin mene, että maailmassa on tietty määrä hyvää ja pahaa ja ne kulkevat käsi kädessä tasapainossa. Kivoille ihmisille tapahtuu pahoja asioita, pahoille ihmisille kivoja asioita. Toiset saavat niskaansa isompia taakkoja kuin jaksavat kantaa, toiset porskuttavat kultalusikka takapuolessa koko elämänsä. Ei ole reiluutta, ei ole oikeudenmukaisuutta, ei tule palkintoa kärsimyksestä mutta ei myöskään rangaistusta pilvien päällä liihottelusta.
Asioita tapahtuu, suhdanteet vaihtelee.
Minä haluan näyttää hymyni nyt, sillä nyt on hyvä.
Itse Minna Mänttäri 
Mä haluaisin työn josta oikeasti tulis toi fiilis! Ihan mahtavaa! Joskus mulla on ollut niin kivat työporukat, että töihin on mielellään mennyt ja jo se on ollut ihan huippua!
Töissä viihtyminen on kyllä ihan supertärkeää, se heijastuu niin vahvasti myös muuhun elämään. Ensi kuussa aloitan myös uuden vankilataidepajan ja oon siitäkin tosi innoissani!
Hei sinä ihana! Olipas kiva treffata tällä viikolla ja voin todellakin vahvistaa, että oikein huouit hyvää oloa. Ja se oli pelkästään mahtavaa, sain sun tapaamisesta piristysruiskeen koko päiväksi! Älä missään nimessä piilottele hyvää oloasi siksi, että haluaisit jotenkin ”suojella muita” tms. He ovat vastuussa itsestään. Kuten sanoit, elämässä tulee ihan tarpeeksi paskaa niskaan joka tapauksessa, joten nyt jos koskaan: nauti 🙂
Voi ihana Rosanna, kiitos kauniista sanoistasi! ❤ Ja ihan mahtavaa, että seurani piristi, tunne oli kyllä molemminpuolinen! Muiskis!
Mää saan ainaki muiden onnesta itelleni vaan voimaa! Rakastan lukea tämmösiä hehkutuksia kun ne on selvästi aitoja ja sydämestä ryöppyäviä. Nyt on ollut muutenkin ympärillä poikkeuksellisen paljon kaikkea ihanaa, kihloja ja asuntokauppoja, onnistumisia, jne. Ihan parasta 🙂
Se on ehkä maailman tärkeintä muistaa, että toisen onni ei ole koskaan itseltä pois. Itse en ole aina osannut suhtautua toisten onneen iloitsevasti, jos olen samaan aikaan ollut itse tosi hajalla. Mutta tässä syksyssä tuntuu tosiaan olevan nyt erityisen hyvä boogie monen ihmisen elämässä!
Tää oli ihana kirjoitus, josta tuli hyvä mieli! Tunnistan tuon ajatuksen, että ”apua, jos tässä nyt hehkutan, niin ihan just kohta tapahtuu jotain hirveää, että kannattiko sit hehkuttaa, häh”. Mutta kyllä kannattaa. Joskus on onnea, joskus epäonnea, ja siitä onnellisuudesta kannattaa nauttia 🙂
Kiitos, just näin! Joskus on yhtä ja toisinaan toista, nautitaan kun on sen aika!
Jee just hyvä. Ei aina tartte negistellä. Huippua että sulla menee kivasti, ja et oo afraid to tell 💪🏼
Jee, kiitos! Ja joo ei tosiaan tartte aina negistellä, vaikka oon siinäkin ihan maisteritasoa. 😉
Ihana postaus. Ja tunnen samoin. Kun pykäsin pystyyn oman yrityksen tuossa kesän lopulla, ja sen jälkeen näin entisiä työkavereita, olisi tehnyt mieli huutaa niille, että kyllä kuulkaa on ihmisen ihanaa tehdä itsensä näköistä työtä. Jotain ihan omaa. Mutta en huutanut, jotain siinä myhäilin vain kiusaantuneena, vaikkakin kyllä kerroin ihan rehellisesti, että työ on tosi kivaa ja nautin siitä. Yksi ex-työkavereista siinä kysyi, että ootko sä nyt sitten ihan kauhean köyhä, ja tietty vastasin että joo, mutta lisäsin, että ei se haittaa. Sain osakseni oudoksuvia katseita. Mutta joo, hehkuttaminen on vaikeaa. Tulee helposti ääneen sellainen säälivä sävy muita kohtaan, joka ei ole tarkoituksellista, mutta sieltä se puskee kuitenkin. Toivoisin, että kaikki saisivat tehdä itselleen tärkeää, inspiroivaa työtä ja mua jurppii, että ihan tosi iso osa ihmisistä junnaa ihan kuppaisissa duunipaikoissa, joissa on kököt esimiehet ja työkään ei ole palkitsevaa mitenkään. Kunpa olisi toisin!
(Ja kirjoitan nyt tähän, että sekä Mänttäri etä Tähkävuori ovat tänään kunnostautuneet postausrintamalla oikein kunnolla. Yrittäjä tässä lösähti jonkun vähän vajaa 60-tuntisen työviikon jälkeen sohvalle ja täällä atk:ssa te molemmat naiset loistatte. Ootte ihania. )
”Yksi ex-työkavereista siinä kysyi, että ootko sä nyt sitten ihan kauhean köyhä, ja tietty vastasin että joo, mutta lisäsin, että ei se haittaa. Sain osakseni oudoksuvia katseita.”
Haha, näen niin mielessäni tuon tilanteen! Outohan se on, joka vaihtaa vakitulot vapauteen. Mahtavaa, että yrittäjyys on lähtenyt rullaamaan ja saat tehdä itsesi näköistä työtä, iso peukku! Ja lämmin kiitos atk-kehuista! ❤
On ihanaa, raikasta ja äh, en haluaisi käyttää sitä sanaa, voimaannuttavaa, kun joku oikeasti myöntää maailmalle, että nyt menee kuulkaas hyvin! Kaikki vaan aina himmailee ja odottaa sitä maailman kaatumista niskaan seuraavana päivänä. Jos se on kaatuakseen, niin se kaatuu siitä huolimatta, että oletko himmaillut tai onneasi julistanut. Mitä enemmän on rohkeita, jotka uskaltavat kertoa onnesta, ilosta ja siitä maailman parhaasta duunista juuri itselleen, niin sitä enemmän muutkin sitä uskaltavat tehdä, jolloin siitä syntyy vain pelkkää positiivisuuden kierrettä. Kuten Jenna jo tuossa ylempänä kommentoikin, niin muiden onnesta ja hyvistä hetkistä saa myös itse enemmän virtaa. Ei ole rikos tehdä sitä, mistä nauttii ja elää onnellista elämää, vaikka välillä se Suomessa siltä tuntuukin. 🙂
”Ei ole rikos tehdä sitä, mistä nauttii ja elää onnellista elämää, vaikka välillä se Suomessa siltä tuntuukin.”
Ah, kiitos näistä sanoista! ❤