Mitä tänne jää

Ensin ihminen elää elämänsä säästäen kaiken mahdollisen.

Sitten, loppukumarruksen jälkeen, näyttämövalojen sammuttua, tulevat toiset. Aukovat kaapit, tyhjentävät laatikot, repäisevät rullasta mustan jätesäkin toisensa jälkeen. Niihin katoavat kumilenkit ja käärepaperit, pakasterasiat ja pääsiäiskortit.

Sinulle, minulle, kirpputorille, kaatopaikalle. 

Minä takerrun lohjenneeseen kahvikuppiin, sinivalkoisiin vellilautasiin. Keltaiseen, muoviseen pyykkikoriin, johon joskus mahduin leikkimään laivaa polvet koukussa. Pölyiseen ja painavaan kristallikruunuun, jota kukaan ei enää halua.

Takerrun muistoihini, takerrun lapsuuteeni. Takerrun johonkin, joka joskus oli.

Johonkin, joka joskus olin.

Makuuhuoneen lipaston alla, villakoirien tiukassa halauksessa on lyijykynä. Ristikontäyttökynä. Veitsellä teräväksi vuoltu, pyyhekumi loppuunhangattu.

Laitan sen villatakkini taskuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s