Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Pyöräilen töihin, pyöräilen töistä kotiin. Pyöräilen kaatosateessa ja hymyilen.

Kävelen kauppaan, kävelen ostoskeskukseen, kävelen terassille.

Kohtaan koko ajan ja sattumalta tuttuja, unohdumme lounaalle, kahville ja siiderille tunniksi, kahdeksi, mitä väliä.

Saan kutsun saunomaan, haen huoltoasemalta kaljaa ja kahvipaketin ja pyöräilen hautausmaan aidanviertä pitkin istumaan pyyhe päässä pihakoivun alle, jonne kuuluu lintujen laulu ja pikatien kohina.

Menen uuden terassin avajaisiin ja kilistelen shamppanjaa, puheenikin kuplii ja tutustun uusiin ihmisiin, hymyilen, en olekaan enää se Muumilaakson Mörkö vaan jotenkin valoisampi, jotenkin kevyempi versio itsestäni.

Kuuntelen vesitornista kaikuvaa iltasoittoa, se liikuttaa minua joka kerta. Vie sinne mun kaihoni pohjaton, voi minä tiedän, mutta minun ei tarvitse enää kaihota, minä olen tässä, ympärilläni ihmisiä joiden äänet soivat yhteen omani kanssa.

Seison parvekkeella kattojen yllä. Mun pakoni loppuun juostu on, laulaa Kaija Koo, minä nojaan kaiteeseen, hymyilen ja oon hitoksee onnelline.

Niin ne sanovat, viisaat. Että pitää lähteä, jotta voi tulla takaisin.

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s