Tunnen mykkää, muodotonta surua siitä, etten sopeudu mihinkään.
Voin olla hetken jossain, näennäisesti osa jotakin, jopa kuvitella että tällä kertaa kuulun joukkoon. Että olen vihdoinkin samanlainen kuin muut.
Olisinpa ihminen, joka osaa olla tyytyväinen tavallisiin asioihin, kuten kellokortti, työaika ja lounastunti. Parisuhde, rosterihella ja kesäkukkapenkki. Tukholman risteily, saunavuoro ja automarketti.
Olisinpa sellainen ihminen, jolla ei olisi tarvetta laittaa kaikkea säännöllisin väliajoin paskaksi.
Sellainen, joka ei aina jäisi kulmistaan kiinni ovenkarmeihin.
Itse Minna Mänttäri 