Me elämme tällä hetkellä läpeensä digitalisoituneessa yhteiskunnassa, jossa oma rauha ja kyky keskittyä on uhanalainen ja ehtyvä luonnonvara. Sen varjeleminen on meille elinehto. Me tarvitsemme rauhallista ja ärsykkeetöntä olemista voidaksemme olla ajattelevia ja luovia ihmisiä ja kyetäksemme oppimaan uutta. Ja ilman ajattelua, luovuutta ja oppimista meillä ei ihmiskuntana ole toivoa. Muun muassa näin kirjoitin kaikkiin […]
Kun joku kysyy mitä kuuluu, on ihanaa kun voi vastata no oikeastaan ihan tosi hyvää. Tuntuu että oon koko ajan jotenkin silleen lähempänä sitä omaa ydintä. Sitä joka mie ihan oikeesti oon. Toiset hukkaavat jatkuvasti avaimiaan, puhelimiaan ja tärkeitä papereita. Minä olen erikoistunut itseni kadottamiseen. Se tapahtuu vaivihkaa, huomaamatta. Niin käy kun pelkää liikaa, maailmaa, […]
Noin vuosi sitten, jälleen yhtenä unettomana aamuyönä valvoin ja mietin elämääni ja valintojani. Mietin kaikkea sitä mikä minulle on oikeasti tärkeää ja mitä ilman en voi elää. Yksi vastaus oli selvä: kirjat ja lukeminen. Lapsena en tiennyt mitään parempaa, kuin olla yksin ja lukea. Raahasin kirjastosta valtavia kirjapinoja ja ahmin ne muutamassa päivässä. Paras paikka […]
Mistä tunnistaa avantouimarin? Ei hätää, hän kyllä kertoo sen itse. Ensimmäinen kokemukseni talvipulahduksesta on peräisin viime vuosituhannen lopulta. Pohjois-Karjalan opiston teatterilinjalla opetus oli hyvin fyysistä: juoksimme aamulenkkejä pitkin Niittylahden hiekkateitä syksystä kevääseen säällä kuin säällä ja annoimme kehon ja mielen kuviteltujen rajojen venyä ja paukkua. Siihen kuvioon sopi myös avantouinti Pyhäselän hyisessä vedessä kuin nuudelipaketti […]
Ai niin, minulla on täällä tämmöinen blogi. Tässä on nyt ollut, noh, kaikenlaista. Kyse ei ole ollut siitä, ettenkö olisi halunnut kirjoittaa, en vain ole pystynyt siihen. Tai siis olen kyllä kirjoittanut, mutta enimmäkseen vain omille silmilleni, terapoinut itseäni kynällä ja paperilla. Tärkeää sekin, ehkä tärkeintä. Huomaan kynnyksen omien tekstien julkaisuun nousseen. Välillä mietin, kuka […]
Herään, päätä särkee, janottaa. Tiskipöydällä tyhjät viinipullot, sormenjäljistä samentuneet viinilasit. Kaadan itselleni kylmää vissyä. Olen onnellinen. Elokuun ensimmäinen. Rakastan tätä kuukautta. Siinä missä kesäkuu ja heinäkuu ovat täynnä tukahduttavaa painetta nauttia kesästä kun se kerrankin tässä on ja kohta taas ohi, elokuu vain on ja hymyilee arvoituksellisesti. Se tietää, ettei kesä ei ole ohi, että […]
Kun maailma ympärillä huojuu ja natisee, laitan kaihtimet kiinni ja otan veitsen käteeni. Ja alan pilkkoa. Mitään uutta ei ole siinä, että koronakriisi on saanut ihmiset vetäytymään sankoin joukoin keittiöön, myös minut. Uutta on se, että olen antautunut kokeilemaan rohkeammin uusia reseptejä enkä vain jumittanut tutuissa bravuureissa, kuten nakkikeitossa. Nykyään sitä ihan muina masterchef-muikkeleina heitellään […]
Oli aika, jolloin teatteri oli minulle tärkeintä maailmassa. Oli mahdotonta kuvitella elämää ilman sitä, se oli työ, harrastus, elämäntapa, elinehto. Sitten tapahtui jotain. Vai tapahtuiko? Ehkä vain kyllästyin ja väsyin, teatteriin tai itseeni, ehkä molempiin. Itseeni teatterissa. Monta vuotta olen elänyt lähes ilman, enkä ole kaivannut takaisin. Pari viikkoa sitten näin ilmoituksen Huonon teatterin kurssista. […]
Syksyn pimeys ja kaikki tämä koronasonta. Siinä kaksi hyvää syytä, miksi olen viime aikoina halunnut lähinnä vain kadota maailmalta ja koteloitua kotiini. Eilen raotin arkkuni kantta ja lähdin ystävän kanssa elokuviin. Nojauduin pehmeään penkkiin punaviinilasi kädessäni ja rapistelin amerikanpastilleja. Voi kunpa tämä olisi hyvä tai ei ainakaan ihan paska, ajattelin. Ei se ollut paska. Tove […]
Keväällä, koronapäissäni, ostin maanisesti itselleni erilaisia tarra-arkkeja. Kissoja, lehmiä, koiranpentuja ja laiskiaisia, kimalteella koristeltuja laamoja. Minulla ei ollut mitään hajua mihin niitä liimaisin, mutta tarroja oli saatava. Joku reaktiohan se oli johonkin: halu palata takaisin (viattomaan) lapsuuteen, jonka kauhuja olivat Tšernobyl, lama ja Pelle Hermannin alkutunnari, ei maailmanlaajuinen pandemia. Kaipasin kipeästi Tiimarin tarrarullahyllyn ääreen, tuijottamaan […]
Itse Minna Mänttäri 